Sain jokin aika sitten kyselyä yhdeltä tutulta, että aloittelinko blogin kirjoittamisen elämästämme tällä. No en ollut saanut aloitettua :) Suunnitelmissa se oli, jotta sukulaiset, jotka eivät ole facebookissa pääsisivät mukaan elämäämme. Oishan sitä sähköpostikin ja muut yhteydenpito mahdollisuudet, mutta tätä kautta tavoittaisi yhdellä kirjoituksella kuvien kera useamman ihmisen. Tämä myös jäisi muistoksi Jesperille meidän reissusta. Myöskin ehkä rohkaisuksi muille erityislasten perheille. Uskallusta tarttua tilaisuuteen oli se sitten isompi tai pienempi juttu. Meillä siis kuuluu suuri kiitos myös hoitavalle lääkärille, jonka luvan myötä uskallettiin tähän lähteä. Joten nyt voisi olla hyvä aloittaa, kun siitä on jo vuosi aikaa kun konttimme lähti matkaan. Vähillä tavaroilla pärjäsin lasten kanssa loppuajan Suomessa ja Janne vastaanotti tavarat päivää ennen kuin me saavuttiin tälle toiselle puolelle maapalloa tammikuussa 2014. Jannehan ollut täällä jo elokuusta 2013.
Siis tilaakin vielä konttiin jäi ;)
Blogi (päiväkirja) siis alkakoon kirjoitusvirheineen ja hyvin raakileversiona ;) Eiköhän muokkaudu ajan saatossa. Pääasia kuitenkin, että meidän arki tavoittaa sukulaiset ja muut siitä kiinnostuneet henkilöt.
Täällä ollaan elelty jo kahdeksan kuukautta. Rauhallisesti ollaan otettu ja kierrelty lähialueita, mutta ihan normaalia arkea se elämä täälläkin on työtä, koulua ja kodinhoitoa. Arkeen mahtuu myös jalkapalloa, koiratouhua, salilla käyntiä (jumppaa, nyrkkeilyä), sählyä ja jotain uuttakin: jousiammuntaa. Tässä siis meidän perheessä olevien harrastuksia. Jenni sopeutunut hyvin ja saanut kavereita, mutta tietysti kaipaa kavereita Suomessa. Kouluruokailua kaipaa, vaikka se koulun ruoka ei aina Suomessa ole hyvää ollut. Toivottavasti Jenni osaa arvostaa saamaansa kokemusta ja kielitaitoa. Jesperi kotiutui tänne aivan loistavasti. Koti siellä, missä perhe ja omat tavarat on. Nyt on tavoitteena löytää myös hänelle jotain toimintaa. Suomen lomamatka sekoitti hiukan epilepsiatilannetta. Toivotaan, että se tasaantuisi samanlaiseksi kuin ennen matkaa. Päästiin siis Suomeen pakoon Victorian talvikelejä yhdeksi kuukaudeksi ja saatiinkin nauttia helteistä. Odotellen lämmintä kesää :)
Nyt siis edessämme on muutto, kun vuokranantaja aikoo myydä talon. Reilu kuukausi sitten saattiin ilmoitus, että tämän pitää olla tyhjä 60 päivän päästä. Vihdoin löysimme meille sopivan talon, johon myös hyväksyttiin koira. Koiran kanssa vuokra asunnon löytäminen ei ole kovin helppoa. Varsinkaan, jos koira on sisäkoira. Minähän en koiraa yksin jätä pihalle. Varsinkaan, jos itse lähdemme johonkin. Täällä kun löytyy myös koiravarkaita ja meidän sosiaalinen kaveri kyllä lähtis kenen matkaan tahansa. N. kolmen viikon päästä olemme uudessa asunnossa. Vaikka emme ihan täydellistä saaneet niin on pihaa koiran temmeltää, ylimääräinen huone vieraita varten (joita ensimmäisiä odotetaan saapuvaksi tammikuun lopulla, toivottavasti eivät jää viimeisiksi/ainoiksi), katettua terassia ja kivalla asuinalueella (säilyy tutut koiralenkit). Muuton haasteena Jesperille on uusi asunto, kun opetellaan muistamaan missä mikäkin on, mutta jee... päästiin eroon pitsiverhoista, vaikka oma silmä jo niihin on tottunut. Jotain mitä tästä talosta jään kaipaamaan, on se valtava kukkaloisto mitä pihalla on läpivuoden ja hyvin tuottoisa sitruunapuu.
Huomenna oisi tarkoitus lähteä 'pienelle' ajoreissulle. Toivotaan, että suunnitelmat toteutuu. Siitä sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti