tiistai 14. lokakuuta 2014

'Rauhallinen' viikonloppu

Mä sitten jäinkin Jesperin kanssa kotiin, kun Janne ja Jenni lähti pitkälle automatkalle. Kohteena Sydney. Tavarat oli pakattuna odottaen autoon laittoa. Piti vielä syödä ennen lähtöä, kun Jesperille tuli kohtaus, josta johtuen jäimme kotiin. Jos jotain positiivista asiasta hakee, niin hyvä, että tuli ennen lähtöä eikä illalla ensimmäisessä pysähtymispaikassa puolessa välissä matkaa. Vaikkakin harmittaahan se, ettei yhdessä päästy matkaan. Uudet suunnitelmat vaan kehiin ja toivotataan parasta :) Osaltaan tätä oltiin hiukan odotettukin/pelättykin. Mutta näin keskellä päivää se yllätti, kun kohtaus rypäs yleensä alkaa nukahtaessa/aamuyöstä. Mä sitten otin rennosti tehden hiukan kotihommia. Toi rennosti ottaminen oli ihan paikallaan. Eiköhän tää pitkään jatkuneen flunssan jälkiräkäisyys pikkuhiljaa katoa. Toivotaan ainakin :) Tauti oli pahimmillaan kuukausi sitten viimeisten jalkapallopelien aikaan ja silti niihin oli pakko osallistua ;) Kyllä silloin yritin taltuttaa tautia auringonhattuteellä, rommitotilla ja kuumalla inkiväärijuomalla hunajan kera. Myöskin syöden valkosipulia. Mutta joo mun vaan tarttis taudin alkaessa osata heti pysähtyä pariksi päiväksi. Ehkä mä joskus opin. Kyllähän me Jesperin kanssa nyt viikonloppuna pelailtiin pelejä, kun hän oli kohtuullisen skarpissa kunnossa. Tietysti leffoja halusi kattella. Narniaa kovin haeskeli, mutta rauhallisemmat leffat ovat parempia tässä tilassa. Eilen jo alkoi odottaa, että mentäis heittämään Lucalle palloa. Mutta ei menty kun eilen oli satainen ja kylmä päivä. Ihan toista kuin edelliset päivät, mutta onneksi oli hetkiä, että pääsin nauttimaan siitä lämmöstä ja auringonpaisteesta.

Näin rennosti otettiin :)


Kaupassahan ei sitten tietty keritty käymään, kun matkaan lähtijöiden aikataulu meni jo muutenkin sekaisin. Onneksi siihen sain apua lähistöllä asuvalta ystävältä, vaikka saishan sinne kauppaan tehtyä tilauksen, jonka sitten toimittavat kotiin. Mutta näin en ois saanut kaipaamaani punaviinipulloa :) Hänestä sain myös seuraa yhtenä päivänä kera koirien. Oi sitä Lucan onnea, kun pari tyttökoiraa poikkesi kylässä. Leikkimään ei kuitenkaan ihan keskenään päästetty, kun kokoeroa niillä on jonkin verran, mutta remmin päässä oli hyvä nuuhkutella. Tytöt hiukan arastelivat meidän 'isoa' yli-innokasta kaveria. Taisi siihen yli-innokkuuteen hiukan vaikuttaa toisella juuri ohi mennyt juoksuaika ;) Seuraavalla treffi kerralla täytyy ottaa yhteiskuva koirista. Kyllä piha nuuhkittiin ja merkattiin tarkkaan tyttöjen lähdettyä kotiin.

Nautiskelua, kiitos ystävälle!


Yhteiskuva vielä puuttuu, mutta tässä toinen tytöistä.


Rentoilun lomassa opetin Lucalle kyllä pari temppua, jotka sitten on pohjaa mahdolliselle treibball/pallopaimennukselle, jos sitä haluaa lähteä kokeilemaan. Tähän sain hyvät vinkit paikalliselta bordercollie omistajalta. Fiksu koira oppi nämä äkkiä. Nyt meillä siis mm. työnnetään ovet ja laatikot kiinni sekä osataan mennä pallon taakse istumaan kasvot minuun päin koskematta kuitenkaan palloon. Vielä täytyy opettaa menemään pallon toiselta puolelta. Käskysanan kun siihen vielä keksii. Se pallo olikin alkuun haaste, mutta äkkiä antoi sen olla. Nyt vaan täytyy käydä ostamassa jumppallo (jota siis tuossa lajissa käytetään), jotta pääsee oikealla pallolla harjoittelemaan. Lenkille ei muutamana päivänä päästy. Onneksi ei kuitenkaan 'kiipeä seinille', mikä on tosi loistavaa. Osaa ottaa rauhallisesti, eikä edes pyytänyt lenkille. Onneksi on toi aidattu piha, jonne voi päästää ulkoilemaan ja pakon edessä sinnekin voi asiat tehdä (mitä siis ei normaalisti tee). Vielä kun oisi lukittu, niin voisi turvallisemmalla mielellä jättää ulos. Täällä jossain lähistöllä perjantai-iltana oli koiria joku päästellyt pihoista pois. Mielenkiintoinen havainto Lucassa oli, että sunnuntai iltapäivällä/illalla halusi ns. lenkille. Päästin pihalle ja meni. Mutta sisälle tullessa haki mua taas ulko-ovelle. Itsellä oli hiukan epävarma olo lähteä Jesperin kanssa, koska aamulla vielä oli ollut kohtaus, mutta mentiin kuitenkin. Oliko sitten koiran vaistoa, että tilanne oli jo parempi. Lucaa täytyy muutenkin näissä tilanteissa ruveta seuraamaan paremmin, kun tuntuu herkkyyttä olevan tuohon tilaan, jos sitä vaikka sais vahvistettua meidän avuksi. Pitihän emännän hiukan kiusata kaveria. Kun noita villakoiria alkanut löytyä sieltä sun täältä, niin piti harjaus urakka tehdä. Lucahan ei siitä tykkää... antaa se sen kuitenkin tehdä. Taitaa se kesä tehdä tuloaan ainakin Lucan karvan lähdön määrä ajatellen, kun vaatteistakin niitä alkaa löytymään.

Pikkuinen kasa lähti ja ilme kyllä kertoo, ettei oikeen kiinnostanut tämä valokuvaus :)


Ruusutkin on kukinnan aloittaneet ja lehdet niissä jo olleet jokusen viikon. Äkkiä niissä syksyllä lehtensä menettäneissä kasveissa on lehdet täydessä kasvussa ja kasvit muutenkin tekevät uutta kasvua. Täällä siis vuodenajat näkyy selkeesti kuten Suomessa. Kevään uusi kasvu, kesän lämpö, syksyn ruska ja talven vesisateet. Oletettavasti tien toisella puolella on viikunapuu yhdellä pihalla. Talvella siinä ei ollut lehtiä ja eilen Jesperin kanssa lähikaupassa käydessä huomasin, että siinähän onkin jo isot kämmenen kokoiset lehdet ja viikunoitakin jo kasvoi. Muutenkin monet vihreät pensaat ja puut yllättävät upeilla kukinnoilla. Kaikkia ei oikeen uskalla alkaa kuvailemaan, kun on toisten pihoilla. Ehkäpä pitäis tehdä retki jonnekkin puistoon näin kevätaikaan. Täälläkin tienpientareet on paikoin keltaiset, mutta ei voikukkaa, vaikka sitäkin löytyy.

Pihan köynnösruusu aloittanut kukintansa.


Keltaista täälläkin riittää nurmikoilla ja tienpientareilla. Paikoissa, joissa ei ole myrkytetty.


Tämäkin siis tekee myös aikamoisen lehtiruusukkeen kuten voikukka.


Toivottavasti saadaan tekstiä myös matkalla olleiden reissusta. Jollei muuten, niin ainakin kuvia.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muutto edessä

Sain jokin aika sitten kyselyä yhdeltä tutulta, että aloittelinko blogin kirjoittamisen elämästämme tällä. No en ollut saanut aloitettua :) Suunnitelmissa se oli, jotta sukulaiset, jotka eivät ole facebookissa pääsisivät mukaan elämäämme. Oishan sitä sähköpostikin ja muut yhteydenpito mahdollisuudet, mutta tätä kautta tavoittaisi yhdellä kirjoituksella kuvien kera useamman ihmisen. Tämä myös jäisi muistoksi Jesperille meidän reissusta. Myöskin ehkä rohkaisuksi muille erityislasten perheille. Uskallusta tarttua tilaisuuteen oli se sitten isompi tai pienempi juttu. Meillä siis kuuluu suuri kiitos myös hoitavalle lääkärille, jonka luvan myötä uskallettiin tähän lähteä. Joten nyt voisi olla hyvä aloittaa, kun siitä on jo vuosi aikaa kun konttimme lähti matkaan. Vähillä tavaroilla pärjäsin lasten kanssa loppuajan Suomessa ja Janne vastaanotti tavarat päivää ennen kuin me saavuttiin tälle toiselle puolelle maapalloa tammikuussa 2014. Jannehan ollut täällä jo elokuusta 2013.


 Siis tilaakin vielä konttiin jäi ;)



Blogi (päiväkirja) siis alkakoon kirjoitusvirheineen ja hyvin raakileversiona ;) Eiköhän muokkaudu ajan saatossa. Pääasia kuitenkin, että meidän arki tavoittaa sukulaiset ja muut siitä kiinnostuneet henkilöt.

Täällä ollaan elelty jo kahdeksan kuukautta. Rauhallisesti ollaan otettu ja kierrelty lähialueita, mutta ihan normaalia arkea se elämä täälläkin on työtä, koulua ja kodinhoitoa. Arkeen mahtuu myös jalkapalloa, koiratouhua, salilla käyntiä (jumppaa, nyrkkeilyä), sählyä ja jotain uuttakin: jousiammuntaa. Tässä siis meidän perheessä olevien harrastuksia. Jenni sopeutunut hyvin ja saanut kavereita, mutta tietysti kaipaa kavereita Suomessa. Kouluruokailua kaipaa, vaikka se koulun ruoka ei aina Suomessa ole hyvää ollut. Toivottavasti Jenni osaa arvostaa saamaansa kokemusta ja kielitaitoa. Jesperi kotiutui tänne aivan loistavasti. Koti siellä, missä perhe ja omat tavarat on. Nyt on tavoitteena löytää myös hänelle jotain toimintaa. Suomen lomamatka sekoitti hiukan epilepsiatilannetta. Toivotaan, että se tasaantuisi samanlaiseksi kuin ennen matkaa. Päästiin siis Suomeen pakoon Victorian talvikelejä yhdeksi kuukaudeksi ja saatiinkin nauttia helteistä. Odotellen lämmintä kesää :)

Nyt siis edessämme on muutto, kun vuokranantaja aikoo myydä talon. Reilu kuukausi sitten saattiin ilmoitus, että tämän pitää olla tyhjä 60 päivän päästä. Vihdoin löysimme meille sopivan talon, johon myös hyväksyttiin koira. Koiran kanssa vuokra asunnon löytäminen ei ole kovin helppoa. Varsinkaan, jos koira on sisäkoira. Minähän en koiraa yksin jätä pihalle. Varsinkaan, jos itse lähdemme johonkin. Täällä kun löytyy myös koiravarkaita ja meidän sosiaalinen kaveri kyllä lähtis kenen matkaan tahansa. N. kolmen viikon päästä olemme uudessa asunnossa. Vaikka emme ihan täydellistä saaneet niin on pihaa koiran temmeltää, ylimääräinen huone vieraita varten (joita ensimmäisiä odotetaan saapuvaksi tammikuun lopulla, toivottavasti eivät jää viimeisiksi/ainoiksi), katettua terassia ja kivalla asuinalueella (säilyy tutut koiralenkit). Muuton haasteena Jesperille on uusi asunto, kun opetellaan muistamaan missä mikäkin on, mutta jee... päästiin eroon pitsiverhoista, vaikka oma silmä jo niihin on tottunut. Jotain mitä tästä talosta jään kaipaamaan, on se valtava kukkaloisto mitä pihalla on läpivuoden ja hyvin tuottoisa sitruunapuu.



Huomenna oisi tarkoitus lähteä 'pienelle' ajoreissulle. Toivotaan, että suunnitelmat toteutuu. Siitä sitten myöhemmin.